EtusivuTapahtumaIlmoittautuminen päättynytOsallistujainfoUutisetIlmoittautuneetTuloksetKuviaUsein kysyttyäLinkit ja vinkitKumppanitYhteystiedot in english
Muista kiinnittää ajanottochip kenkääsi!

Helsinki City Runilla käytetään Champion Chip -ajanottojärjestelmää. Juoksijan lähtöaika rekisteröidään sirun avulla, kun hän ylittää lähtöviivalla olevat kumimatot. Näin juoksija saa myös "nettoajan", joka kertoo ajan, jonka juoksija on todellisuudessa käyttänyt puolimarathoniin (lähtöviivasta maaliviivaan). Nettoaika on kuitenkin epävirallinen aika. Virallinen "bruttoaika" mitataan lähtölaukauksesta maaliviivan ylitykseen.

 

Juoksijan tulee juosta kaikissa kontrollikohdissa kumimaton yli, eikä niiden sivuitse. Juoksijan tulee käyttää juuri sitä sirua, jonka hän on osallistujakuoressa saanut. Näin voidaan varmistaa, että aika tulee mitatuksi oikein tuloksiin.

Mikäli käytössäsi on sykemittariin tai muuhun vastaavaan kenkään kiinnitettävä lähetin kiinnitä siru eri kenkään kuin missä lähetin on. Näin laitteet eivät aihauta häiriöitä toisilleen.

Helsinki City Runilla käytettävät mikrosirut ovat lainakäyttöön tarkoitettuja siruja. Näitä siruja ei siis voi käyttää missään muussa tapahtumassa kuin Helsinki CIty Runilla. Juoksija ei myöskään voi käyttää omaa mikrosiruaan, mikäli hänellä on sellainen omasta takaa. Kaikkien juoksijoiden on muistettava palauttaa mikrosiru juoksun jälkeen. Siru poistetaan järjestäjien toimesta maaliviivan ylityksen jälkeen. Jos juoksija keskeyttää kilpailun aiemmin, hänen tulee muistaa palauttaa siru erikseen toimitsijoille huoltopisteillä tai kisatoimistossa. Myös sairaanhoitohenkilökunta ottaa vastaan keskeyttäneiden juoksijoiden mikrosirut. Halutessasi voit myös palauttaa mikrosirun postitse toimistoomme osoitteella Helsinki City Run, Radiokatu 20, 00240 Helsinki. Siru tulee palauttaa 20.5. mennessä, tai organisaatio joutuu veloittamaan kadonneen chipin maksun.

 

Palauttamattomista tai hävinneistä siruista veloitamme 45 EUR.

Chippikuva

EI CHIPPIÄ - EI AIKAA!

Muista kiinnittää ajanottochip vasempaan kenkääsi numerokuoressa olleella nippusiteellä. Älä pujota kengännauhojasi sirun läpi, sillä se hidastaa chipin poistoa maalissa. Chip tulee kiinnittää kenkään kunnolla, sillä jos se ei ole koko juoksun ajan kengässä kiinni, ei juoksija myöskään saa aikaa.

 

Saat ajanottochippisi isossa kirjekuoressa yhdessä juoksunumerosi kanssa.

Chippikuori