EtusivuTapahtumaIlmoittautuminen päättynytOsallistujainfoUutisetIlmoittautuneetTuloksetKuviaUsein kysyttyäLinkit ja vinkitKumppanitYhteystiedot in english
Helsinki City Runin vakuutusehdot

Tapahtuman aikana tapahtuneessa sairaus- tai vammatapauksessa KELAn korvauspiiriin kuuluva juoksija on vakuutettu IF-vakuutuksella. Korvauksen saaminen edellyttää, että juoksija on sairauden/vamman yllättäessä ollut yhteydessä tapahtuman ensiapuun esimerkiksi huoltopisteellä tai maalissa. Juoksija voi sen jälkeen ottaa yhteyttä toimistoon saadakseen vakuutusnumeron, jolla korvausta voi hakea.

Vakuutuksenottajana on Suomen Urheiluliitto Ry ja vakuutuksenantajana If Vahinkovakuutusyhtiö Oy.

1. Vakuutetut ja edunsaajat

Vakuutettuja ovat Suomessa vakinaisesti asuvat HCR-juoksutapahtumaan osallistuvat juoksijat. Edunsaajana kuolemantapauksessa ovat vakuutetun omaiset.

2. Vakuutuksen voimassaoloaika ja voimassaoloalue

Vakuutus on voimassa juoksun ajan lähtöpaikalle ryhmittäytymistä varten saapumisesta juoksun päätyttyä maalialueelta tai reitiltä poistumiseen.

3. Vakuutuksen sisältö

Hoitokulukorvaus - matkasairaus ja matkatapaturma: Tarpeelliset ja välttämättömät kulut, sairaudesta korvataan enintään 90 vrk ja tapaturmasta enintään 3 v.

Korvaus tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta: 1.682 €

Kuolemantapauskorvaus tapaturmaisen kuoleman varalle: 1.682 €

Tapahtuman järjestäjän säilytykseen jätetyt tavarat: 337 €

4. Korvauksenhakuohjeet

Vakuutus edellyttää, että loukkaantumisen tms. sattuessa juoksijan on otettava välittömästi yhteyttä tapahtuman lääkintähuoltoon.

Korvausta voit hakea netissä osoitteessa

www.if.fi/internetplus tai soittamalla numeroon 010 514 2243.

Täältä voit lukea vakuutusohjeet kokonaisuudessaan.

 

TÄRKEÄÄ!

Juoksijan tulee sairauden/vamman sattuessa tapahtuman aikana olla välittömästi yhteydessä tapahtuman lääkintähuoltoon, josta saa korvaushakemukseen vaaditun vakuutusnumeron.